fbpx
Logo
Lotta uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Lotta

Trainee
Mistä olet kotoisin ja miten päädyit alalle?
Olen alun perin kotoisin Mikkelistä. Sen jälkeen olen asunut Tampereella kunnes muutin pari vuotta sitten Helsinkiin. Lapsena halusin olla kampaaja, ja laitoin kaikkien läheisteni hiuksia aina kun pystyin. Lukion jälkeen pidin pari harkitsevaa välivuotta ja olin jo aikeissa aivan toiselle alalle, kunnes eräs kampaajani kertoi Kampaamokoulu Unikasta. Lähetin hakemukseni sinne samana päivänä, ja tässä sitä ollaan.
Mistä haet inspiraatiota?
Saan eniten inspiraatiota somesta, koulutuksista ja ihmisistä ympärilläni.
Mistä pidät eniten työstäsi?
Rakastan tämän työn monipuolisuutta ja sitä, että voin nähdä kätteni jäljen heti. Saan myös itse paljon iloa siitä, kun saan asiakkaat tuntemaan itsensä kauniiksi ja onnellisiksi käyntinsä jälkeen.
Lotta palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi.
Anni uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Anni

Junior Stylist

Mistä olet kotoisin ja miten päädyit alalle?

Olen Punavuoressa asuva taidetta rakastava höpöttäjä ja kansainvälisen Taiteen maisterin tutkinnon omaava kampaaja, joka vaihtoi alaa aikuisiällä. Koin saavuttaneeni tarpeeksi edellisellä alallani, ja parturi-kampaajan työ oli lapsuuden unelmani. Vaihdoin alaa, enkä ole katunut päivääkään.

Olen rento ja sosiaalinen, ja toivonkin, että jokainen asiakas tuntee olonsa kotoisaksi penkissäni.

Mistä haet inspiraatiota?

Seuraan tiiviisti trendejä ja pyrin aina tuomaan uusimmat tekniikat työhöni. Saan inspiraatiota myös asiakkaistani, joilla jokaisella on oma tarinansa.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Rakastan eniten jokapäiväisiä kohtaamisia asiakkaideni kanssa ja sitä, että saan luoda jotain uutta jokaiselle asiakkaalle. Nautin tehdä värjäyksiä, raitoja, juhlakampauksia, meikkejä ja erityisenä intohimona rakastan tehdä hiustenpidennyksiä.

Rakastan olla kampaaja ja koen olevani unelma-ammatissani, jossa saan luoda käsilläni. Kampaajana voin tehdä taidetta. Minulle on tärkeää toteuttaa asiakkaideni unelmat ja saada heidät tuntemaan itsensä kauniiksi.

Anni palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi.

Amanda uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Amanda

Stylist

Kuka olet? Kerro vähän itsestäsi.

Olen Amanda ja olen syntynyt ja kasvanut Norjassa, mutta isäni on kotoisin Suomesta. Kun päätin muuttaa ulkomaille, tiesin että Suomi on se paikka, jossa olen tuntenut oloni kaikkein kotoisimmaksi.

Miten ajauduit alalle?

Olen tiennyt haluavani olla hiusmuotoilija jo 5-vuotiaasta asti. Rakastin käydä kampaajalla ja yritin aina letittää ja laittaa ystävieni hiuksia. 🫶

Mistä haet inspiraatiota?

Löydän kaikkialta; sosiaalisesta mediasta, elokuvista ja muilta hiusmuotoilijoilta.

Mistä pidän eniten työssäni ja mitkä ovat vahvuutesi?

Työn monipuolisuus on mielestäni hienointa alallamme. Olen erikoistunut vaaleisiin hiuksiin ja erilaisiin vaalennustekniikoihin; raidoitus, balayage ja air touch. Olen työskennellyt hiusmuotoilijana kahdeksan vuotta, ja se tuntuu edelleen enemmän harrastukselta kuin työltä.

Amanda palvelee asiakkaitaan norjaksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Fanny uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Fanny

Stylist

Miten ajauduit alalle? 

Nuoresta asti olen ollut kiinnostunut alasta ja oli ihan selkeä päätös suoraan peruskoulun jälkeen. 

Mistä haet inspiraatiota? 

Seuraan paljon ympärilläni olevia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. Somessa seuraan paljon tunnettujen henkilöiden lookkeja punaisilla matoilla ja arjessa ja meidän alan kollegoiden töistä saan ehdottomasti myös paljon inspiraatiota. 

Mistä pidän eniten työssäni ja vahvuudet? 

Pidän erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Ehdottomasti palkitsevinta on kun saan kohotettua asiakkaan itsetuntoa ja hyvän fiiliksen kokonaisvaltaisesti.  

Vahvuuksiani on räväkämmät lyhyet mallit sekä värit ja sitten toisaalta myös pitkät vaaleat asiakkaat. Miesten parturitöitä teen myös paljon. 

Fanny palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi. 

Roni uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Roni

Stylist

Miten ajauduit alalle?

Valmistuttuani lukiosta jäin kaipaamaan käytännönläheistä ja luovaa työtä. Olin haaveilut jo aikaisemmin hiusalasta ja päätin muuttaa Helsinkiin sekä hakea mukaan Unikan kampaamokouluun. 

Mistä haet inspiraatiota? 

Olen esteetikko joka inspiroituu ympäristöstään. Suurimman inspiraation löydän muodista, trendeistä sekä ihmisistä.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Työssäni pidän eniten värjäyksistä sekä vaalennuksista. Olivatpa ne sitten kirkkaita vaaleita, räiskyviä värejä tai täyteläisiä ja tummia. Hiustenleikkaamisessa pidän pitkistä sekä lyhyistä malleista, mutta omaksi vahvuudeksi koen pitkät hiukset sekä niiden pehmeän kerrostaminen.

Roni palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.

Siiri uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Siiri

Junior Stylist

Kuka olet? Kerro vähän itsestäsi.
Olen muuttanut Joensuusta pääkaupunkiseudulle vuonna 2015. Aiemmalta ammatiltani olen merkonomi ja valmistuin pitkäaikaiseen haaveammattiini Unika kampaamokoulusta vuonna 2022. Olen ihmisläheinen ja rakastan tehdä työtä jossa näkee oman kädenjäljen.

Miten ajauduit alalle?
Olen yläkoulusta asti haaveillut parturi-kampaajan ammatista mutta vasta aikuisiällä uskaltauduin lähteä opiskelemaan alaa, ja en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni!

Mistä haet inspiraatiota?
Haen inspiraatiota uusista trendeistä, sosiaalisesta mediasta ja kollegojen upeista töistä. Minua inspiroi myös erilaiset koulutukset, joissa voi oppia uusia tekniikoita ja tyylejä tehdä asioita.

Mistä pidän eniten työssäsi ja mitkä ovat vahvuutesi?
Pidän eniten olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja toteuttaa heidän toiveitaan hiuksiin. Vahvuutenani on erilaiset raidotus ja vaalennustyöt. Parasta on tyytyväinen ja iloinen asiakas!

Kauan olet ollut alalla?
Vuodesta 2022.

Siiri palvelee asiakkaitaan suomeksi.

Sedin uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Sedin

Creative Director

Sedin Klapuh on monilahjakkuus, joka yhdistää hiusmuotoilun, valokuvauksen ja elokuvatyön saumattomaksi kokonaisuudeksi.

Hän on Q Hair -kampaamon taiteellinen johtaja ja yksi alan arvostetuimmista ammattilaisista Helsingissä. Sedinin kädenjälki näkyy niin asiakkaiden hiuksissa, valokuvissa kuin elokuvien hahmojen visuaalisessa ilmeessä.

 

 

Ura ja saavutukset

 

 

Sedin aloitti kampaajaopintonsa jo 16-vuotiaana ja on sittemmin hionut taitojaan monipuolisesti hiusalan huipulla. Hän on työskennellyt hiusosaston päällikkönä Suomen Huippumalli haussa -ohjelmassa, jossa hän loi upeita kampauksia ja peruukkeja muun muassa Bridgertonin ja Marie Antoinetten hengessä.

 

 

Elokuva-alalla Sedin on tehnyt vaikutuksen työllään Ohjus-elokuvassa, jossa hän vastasi pääroolissa esiintyneen Oona Airolan hahmon hiustyylin suunnittelusta ja toteutuksesta. Hänen panoksensa hahmojen visuaalisessa ilmeessä on herättänyt laajaa arvostusta.

 

 

Monipuolisuus ja inspiraatio

 

 

Valokuvaus on toinen Sedinin suurista intohimoista, ja hän käyttää taitojaan erityisesti Q Hairin markkinointimateriaalien luomiseen. Sedin hakee inspiraatiota ympäröivästä maailmasta ja seuraa tiiviisti alan uusia innovaatioita ja trendejä. Hänen töissään yhdistyvät luovuus, tarkkuus ja halu tuottaa iloa asiakkailleen.

 

 

Työskentelytapa ja arvot

 

 

Sedinille tärkeintä on asiakkaiden kanssa vuorovaikutus ja heidän yksilöllisten toiveidensa toteuttaminen. Hän uskoo, että jokaisella on oikeus löytää tyyli, joka heijastaa heidän persoonallisuuttaan ja saa heidät tuntemaan olonsa upeaksi.

 

 

Yhdistelmä luovuutta ja käytännön osaamista

 

 

Sedin Klapuhin ura on esimerkki siitä, miten intohimo ja monipuolinen osaaminen voivat yhdistyä ainutlaatuisella tavalla. Oli kyseessä asiakastyö, valokuvaus tai hahmosuunnittelu elokuvaan, Sedinin työn jälki on tunnistettavaa – ja unohtumatonta.

 

Hanna uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Hanna

Partner, Salon Owner – Salon Manager

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Asun Järvenpäässä ja ala tempaisi vahvasti mukaansa jo kouluaikana. Olen päässyt tekemään liiketyön lisäksi muun muassa näytöksiä, kuvauksia, tv:tä sekä olemaan mukana erilaisissa projekteissa. Myös kilpailumaailma on vienyt mukanaan. Kolme kansallista voittoa ovat tuoneet mukanaan myös kansainvälistä menestystä hiuskilpailuissa. Olen kisannut kansainvälisesti kahdesti Berliinissä ja viimeisimmäksi Lontoossa Wellan Trend Visionissa.

Mistä haet inspiraatiota?

Saan inspiraatiota kaikkialta ympäriltäni. Seuraan paljon sosiaalista mediaa ja muotivaikuttajia. Hiusmuoti muuttaa koko ajan vähän muotoaan ja sen seuraaminen on todella inspiroivaa!

Mistä pidät eniten työssäsi?

Rakastan liiketyötä ja työskennellä ihmisten parissa. Tykkään tehdä värjäyksiä ja erikoisalaani ovat luonnolliset värjäykset kivoilla nyansseilla. Mikään ei ole sen parempaa kun pääsee luomaan asiakkaalle sopivan, upean väri- ja leikkauskokonaisuuden. Teen myös kampauksia niin juhlaan kuin arkeen.

Hanna palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.