Q Hairin muuttujapäiviin osallistunut Elina on aina ollut rohkea hiustyylien kokeilija. Nuorena hänen on tullut rohkeasti testattua kaikenlaisia tyylejä aina irokeesista vihreään otsatukkaan asti. Hänen vilkas hiushistoriansa kuvastaa hänen kokeilunhaluistaan luonnetta, sekä positiivista elämänasennetta. Kuitenkin ajan myötä hän huomasi, että muun muassa irokeesin kasvattaminen pois oli erittäin pitkä, sekä haastava prosessi. Nykyään hänen kiinnostuksensa hiusväreissä on siirtynyt enemmän neutraaleihin hiusväreihin. Värikkäät hiuskokeilut ovat siis jääneet taakse, mutta ne muistetaan edelleen hymyissä suin.
Elinan vaatetyyli on yleisesti ottaen klassinen, sekä neutraali. Hän työskentelee turvallisuusalalla, joten hänen työpaikkansa säännöt rajoittavat jonkin verran hänen pukeutumistaan. Vaikka oma tyyli saa tietyissä määrin näkyä, on välillä työtehtävät sellaisia, joihin ei värikkäissä vaatteissa tai korkokengissä voi lähteä.
Q Hairin Kampin korttelin salongin Senior Stylist Ksenia sai tehtäväkseen päivittää Elinan hiustyyli ja luoda uutta ilmettä muuttujapäivillä. Elinan hiustenlähtötilanteen arvio oli seuraava: puolipitkät tumman ruskeat hiukset, joiden latvassa oli noin 6 cm verran vanhaa vaaleaa väriä, joka oli alkanut haalistua vihreäksi. Lisäksi hänellä oli noin sentin mittainen tyvikasvu.
Tästä lähdettiin hakemaan lämpimään taittuvaa vaaleanruskeaa sävyä. Hiustenleikkuun suhteen päätettiin, että latvoista tulisi leikata reilusti pituutta pois, jotta saataisiin kuivat latvat kokonaan pois. Hiusten värjäämisen Ksenia aloitti tekemällä ensin raidoituksen Elinan hiuksiin häivyttämällä vanhaa väriä. Tämän jälkeen hiuksiin tehtiin vielä sävytys, joka tasoitti hiustensävyn ja loi kauniin lämpimän lopputuloksen. Lämpimän ruskean sävyyn päädyttiin Ksenian mukaan siksi, koska hän koki, että sävy sopi hyvin kantajalleen, sekä hiusten valittu uusi pituus tuo kauniisti esiin Elinan kasvojenpiirteitä.
Uusien hiusten värin ylläpito on avainasemassa, joten hiusvärimaskien käyttö on tärkeää. Ksenia suosittelee käyttämään hiusmaskeja sävyssä, karamelli, latte tai pearl, riippuen siitä mihin suuntaan hiusten sävyä haluaa viedä. Pearl sopii mainiosti, jos tavoitteena on neutraalimpi sävy, kun taas Latte tuo hiuksiin viileämpää vivahdetta.
Näiden lisäksi ei saisi unohtaa lisätä kosteuttavia tuotteita hiustenhoito rutiineihin, jotta hiukset pysyvät hyvässä kunnossa. Ksenia painottaa kosteuttavien tuotteiden käyttöä, sekä suosittelee jättämään hopeashampoon käytön kokonaan pois, sillä se voi kuivattaa hiusta ja tuoda niihin ei- toivottuja sävyjä. Hiusten kunnossapidon, sekä värin ylläpitäminen hyvänä vaatii huolellista hoitoa ja oikeiden tuotteiden valintaa.
On tärkeää stailata uudet hiukset oikein, jotta niiden parhaat puolet pääsevät esille. Onneksi saimme Ksenialta hyviä vinkkejä tähän. Hän suosittelee hiuksiin ehdottomasti kiharaa, sillä se saa hiusten kerrokset heräämään henkiin. Hiusten kihartamiseen Ksenia neuvoo kihartamaan vain hiusten keskiosasta jättäen latvat suoriksi, jonka jälkeen käännetään latvat suoristusraudalla ulompaan suuntaan. Näin saadaan aikaan nuorekas fluffy-hiustyyli.
Ksenia suosittelee käyttämään hiusten stailauksessa suoristusrautaa tai puikkoa riippuen halutusta lopputuloksesta, sekä tietenkin lämpösuojaa suojaamaan hiustenpintaa. Lämpösuoja on hyvin tärkeä osa, kun käyttää erilaisia lämpörautoja eikä sitä kannata jättää pois. Se luo hiuksen, sekä raudan välille suojan, jolloin lämpö ei pääse vahingoittamaan hiusta yhtä paljoa. Hiusten viimeistelyn tärkeänä osana on myös hiuslakka, kun halutaan kampauksen pysyvän hyvänä, sekä estää kiharrettujen hiusten suoristumista tuulessa ja tuiskeessa.
Päivän päätteeksi saatiin aikaan upeat lämpimän ruskeat hiukset, jotka sopivat Elinalle täydellisesti ja niiden uusi malli kehystää ja korostaa hänen kasvojenpiirteitään. Ksenian mukaan tämä hiusväri, sekä malli sopii hyvin monelle kantajalle. Lämpimänruskea sävy sopii niin vaaleapiirteiselle, kuin tummempi piirteiselle ihmiselle. Hiustyylin pituus on myös hyvä, sillä se sopii erittäin monille eri kasvoille.
Elinan kertoo pitävänsä uusista hiuksistaan todella paljon. Hän kuvailee muuttujapäivän fiiliksiä mielenkiintoiseksi, sekä opettavaiseksi. Hänestä on ollut kivaa kuulla ammattilaisten näkemyksiä omista hiuksistaan – mikä niihin toimii ja mikä ei. Uusien hiusten sävy, sekä malli on myös Elinan mieleen. Elina pitää erityisesti itse siitä, että hiukset ovat luonnollisen sävyiset, sekä väriset. Nämä molemmat toteutuivat uudessa lookissa loistavasti. Hiusten tyyli, sekä pituus toivat klassista fiilistä ja saivat aikaan terveemmän, sekä hyvinvoivan lopputuloksen.
Hiukset: Kampin korttelin Senior Stylist Ksenia
Meikki: Hanna
Kuvat: Liina ja Sedin
julkaistu 28 marraskuun, 2022 varit,leikkaukset,Muuttujat
julkaistu 15 toukokuun, 2016 leikkaukset,Blogi,Kampaukset,hiustrendit
julkaistu 19 maaliskuun, 2020 hiustrendit,leikkaukset,Blogi,Miesten hiustrendit
julkaistu 29 kesäkuun, 2023 Blogi,Uncategorized @fi,hiustrendit,Yleinen