Formosa on päänahan hoitoon ja ongelmiin sekä hiusten tehohoitoon suunniteltu todella tehokas ja hemmotteleva hoitokokonaisuus. Q Hairista voit ostaa tai tilata kätevästi netin kautta lahjakortin tähän hulppeaan hoitoon.
Formosa sana tarkoittaa portugaliksi kaunista. Hiuspohja on tärkeä osa hyvinvointia ja kauneutta. Hiuspohja ikääntyy huomattavasti nopeammin kuin kasvojen iho. Jos sitä ei hoida kunnolla se vaikuttaa kokonaisvaltaiseen terveyteen. Terveessä hiuspohjassa kasvavat hyvinvoivat hiukset.
Päänahkaan jää muun muassa hiustuotteiden kertymiä, kuollutta solukkoa ja ympäristön saasteita. Ne eivät lähde pois tavallisella shampoopesulla, siksi hiuspohja tarvitsee erityishoitoa ja puhdistusta. Taiwanissa kehitetyssä Formosa –hoidossa puhdistetaan ja hoidetaan kokonaisvaltaisesti hiuspohjaa ja hiuksia. Näin saadaan tehokas ja pidempi kestoinen lopputulos. Perinteisellä kiinalaisella akupunktiohieronnalla vaivutaan nirvanaan, sillä se auttaa verenkiertoon ja rentoutumiseen.
Voit kuunnella hoidon ajan musiikkia ja silmilläsi ovat hieronnassa valoa estävät laput.
Taiwanilaisella hiusten ja hiuspohjan kokonaisvaltaisella hoidolla, saadaan päänahka ja hiukset kunnolla puhtaiksi.
Kaikki käytettävät O’right tuotteet ovat ekologisia ja turvallisia.
Jokainen yksityiskohta on mietitty siten, että asiakas saa ainutlaatuisen kokemuksen.
Täydellinen hoito nykykiireiden keskellä!
Tässä pääkohdat hoidossa:
Konsultaatio
Konsultaatiossa harjataan hiukset erityisellä bambuharjalla, jossa on pienet nystyrät, näin saadaan jo osa ylimääräisistä karstoista pois päänahasta.
Valitaan tarvittavat tuotteet, joita käytetään hoidon aikana. Ne määräytyvät hiusten ja hiuspohjan puhdistustarpeen ja mahdollisten hiuspohjan ongelmien mukaan.
Kuorinta
Hiuspohjaan kertyy ajan saatossa monenlaista likaa, joka pinttyy hiustuppiin ja tukkii sen.Tukkeutuneet tupet estävät normaalin hiusten kasvun. Usein hiukset tarttuvat toisiinsa ja aloittavat kasvun samasta tupesta tai pahimmassa tapauksessa hiukset irtoavat kokonaan. Kuorinta auttaa puhdistamaan kaiken ylimääräisen lian ja antaa hiuksille terveen kasvualustan.
Formosa -hieronta
Akupainanta- ja hierontatekniikka perustuu tuhansien vuosien kokemukseen perinteisessä kiinalaisessa lääketieteessä. Keho, mieli ja sielu nähdään yhtenä kokonaisuutena – tämä johtaa kokonaisvaltaiseen rentoutumiseen ja sisäiseen rauhaan ja tyyneyteen. Stimuloiva hiuspohjanhieronta keskittyy 12 akupainanta pisteeseen. Näiden pisteiden hieronta edistää verenkiertoa ja vähentää stressiä, migreeniä ja jännitteitä. Hieronta tehdään aina shampoolla, joka valitaan hiusten ja hiuspohjan mukaan.
Kosteutus
Kuorinnan ja hieronnan jälkeen hiuspohja tarvitsee kosteutta sekä hiuspohjaa rauhoittavia ainesosia.. Hiuspohjaan hierotaan kevyesti seerumi, jonka annetaan vaikuttaa kuuman pyyhkeen alla.
Tehomaski
Kun hiukset ja hiuspohja ovat puhtaat on aika hemmotella hiuksia. Se tapahtuu bambutehohoidolla. Se on tehokkaampi kuin tavallinen hoitoaine ja sen vaikutusta tehostetaan lämmöllä.Maski korjaa hiusten vaurioita ja kosteuttaa niitä.
Caffeine hius tonic
Hiuspohjan hyvinvointi viimeistellään supertuotteella. Caffeine Hairtonic on erityisesti hiustenkasvua ja hiuspohjaa stabilisoiva ihmeneste. Se auttaa hiustenkasvuun ja rauhoittaa hiuspohjaa sekä vahvistaa hiusjuuria.
Viimeistely
Lopuksi hiukset viimeistellään käyttämällä niihin sopivaa O’right hiusöljyä ja Green tea suihketta. Ne antavat upean kiillon ja suojan hiuksille föönin lämmöltä. Tämän hoidon jälkeen olet valmis, vaikka työpäivään tai sitten nauttimaan vaan elämästä!
Formosa –hoitoja voi varata jokaiseen Q Hair salonkiin joko nettiajanvarauksella tai puhelimitse. Lahjakortteja voi tilata 30 päivän korottomalla maksuajalla tästä tai halutessasi maksaa lahjakortin heti verkossa niin tilaus onnistuu tästä. Lahjakortit ovat myynnissä Q Hair salongeissa.
Formosa hemmoitteluhoito lyhyille tai puolipitkille hiuksille 79€ / pitkille hiuksille 89€
Hoito kestää n.1,5h
Tervetuloa nauttimaan!
julkaistu 22 kesäkuun, 2021 leikkaukset,varit,hiustrendit,Blogi,Trendit
julkaistu 17 helmikuun, 2020 Trendit,hiustrendit,leikkaukset,Kampaukset
julkaistu 2 heinäkuun, 2014 Pidennykset,Blogi
julkaistu 29 joulukuun, 2014 Blogi,Hiustenhoito