Logo
julkaistu toukokuu 14, 2021 varit,leikkaukset,Blogi,Muuttujat

28-vuotias ravitsemustieteitä opiskeleva Heta ei ole vielä löytänyt itselleen vakkarikampaajaa, vaan on vaihdellut tekijältä toiselle ja tehnyt kaikenlaisia kokeiluja kotonakin. Hän kertoo, että jos saa jonkin idean muutoksesta, niin se täytyy voida toteuttaa heti. Jos aikaa ei kuitenkaan ole saanut kampaamosta tarpeeksi nopeasti, niin hän on hakenut väripurkin kaupasta. Kotivärjäilyjen tuloksena tukka on nähnyt ainakin pinkkiä, punaista, vaaleaa, mustaa ja sitten taas vaaleaa väriä. Heta on toiminut hiusmallina joskus aiemminkin ja silloin hiuksissa on ollut myös neonvihreää.

Runeberginkadun Junior Stylist Sadussa inspiraatio heräsi hänen luettuaan Hetan hakemustekstin. Tekstissään Heta kertoo, että on viihtynyt pitkään vaaleana, ja viimeisimpänä hänen hiuksissaan on ollut viileä laventelin sävy. Satu haluaa luoda jotain päinvastaista; lämmintä, aiempaa tummempaa ja ennen kaikkea luonnollista. Sadun mielestä Hetan värikästä hiushistoriaa kerratessa räväköin muutos tulee juuri luonnollisemmasta väristä. Satu pitää siitä, että Heta on avoin kaikenlaisille ehdotuksille ja hänelle on siksikin kiva suunnitella muutosta.

Q-hair
Q-hair

Hetan hiusta on aiemmin vaalennettu useasti, joten se on päässyt katkeilemaan monesta kohtaa, ja epätasaisen mittainen hius toimii pohjana leikkaukselle. Etuosassa oli ennestään lyhkäistä, joten otsatukkaa siistittiin ja takaosasta lähti noin 10 cm pituutta, jolla saatiin tasoitettua hiusten pituuseroja. Lopputuloksena leikattiin siis hiukset siistiksi polkkatukaksi. Hetalla on kaunis kasvojen luusto ja upeat silmät, jotka pääsevät oikeuksiinsa lyhyemmässä mallissa. Satu päätyy värissä kupariin, ja luonnollinen lämmin sävy sopii Hetan ihonväriin ja saa hänen kasvonsa hehkumaan. Hetan tyvestä tehtiin hieman muuta sävyä tummempi, hänen omaa väriään vastaavan sävyinen, jotta tyvikasvu olisi hieman armollisempi eikä tyveä tarvitsisi olla värjäämässä jatkuvasti. Satu on tyytyväinen ja Heta pitää lopputuloksesta kovasti itsekin.

Satu neuvoo Hetaa käyttämään värjätyille hiuksille tarkoitettua shampoota ja hoitoainetta, jotta pesu ei kuluttaisi väriä niin paljoa. Jos värin haluaa pitää täyteläisenä, sävyttävät tuotteet ovat siihen tarkoitukseen oikein hyviä. Oma kampaaja osaa parhaiten auttaa valitsemaan oikeanlaiset sävyttävät tuotteet.  Heta asuu pienen lapsensa kanssa kahdestaan, ja lapsiarkeen sopii se, ettei tukkaa tarvitse aamuisin niin kovin paljon muotoilla. Jos hiukset sojottvat, niin tällaista mallia pystyy helposti oikomaan suoristusraudan avulla. Tällöin kannattaa muistaa hyvä lämpösuoja, jotta etenkin jo kärsinyt ja katkeillut hius olisi mahdollisimman hyvin suojassa raudan kuumuudelta.

Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair

Hiukset Satu / Q Hair Runeberginkatu

Meikki Ott / Q Hair Runeberginkatu

Kuvat Sedin ja Liina

LISÄÄ AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

julkaistu syyskuu 25, 2019 varit,leikkaukset,Blogi,Muuttujat

Siskosten hiustyylin päivitys

  • 0
  • 0
  • Share

julkaistu huhtikuu 8, 2021 varit,leikkaukset,Blogi,Muuttujat,Tiimi

Trendikäs pixie korostaa Hannin poskipäitä upeasti

  • +1
  • 0
  • Share

julkaistu maaliskuu 8, 2016 Blogi,Meikki

Meikkitrendit kevät / kesä 2016 osa 1

  • 0
  • 0
  • Share

julkaistu joulukuu 8, 2017 Media,Blogi,Yleinen

Lahjakortti – 30 päivää korotonta maksuaikaa

  • 0
  • 0
  • Share