Logo
julkaistu 18 helmikuun, 2022 varit,leikkaukset,Blogi,Meikki,Muuttujat,Tiimi

Muuttujapäivään osallistunut Marianna kertoo, ettei viestinnän parissa työskennelleenä koe työn asettavan erityisiä ulkonäköpaineita, mutta hän tykkää kiinnittää ulkonäköönsä huomiota ja laittautua silloin kun menee jonnekin.

Marianna kertoo tyylinsä olevan melko klassinen. Hän kertoo että goottiaikojensa tukkahistoriaan lukeutuu punaista ja lähes mustaakin tukkaa. Tänä päivänä klassisen tyylin omakseen kokevalle Mariannalle ei kuitenkaan aleta tekemään radikaalia paluuta menneisyyteen. The Q Hair Loungen Senior Stylist Jasminin mielestä muutos voi olla pienikin, mutta tehdä silti ison eron. Hän haluaa korostaa Mariannan parhaita puolia ja varmistaa, että hiukset istuvat myös hänen tyyliinsä.

Päivän alussa Mariannan hiusten latva on vaalea, tyveä on edellisellä kampaajakäynnillä hieman tummennettu, ja muistona edellisestä käynnistä on jäljellä myös face framingia.

Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair

Jasmin raidoitti tyveä saadakseen siitä vaaleamman, ja hiusten shampanjaiseen sävymaailmaan hän päätyi Mariannan ihon sekä silmien värin perusteella. Mariannan hiuslaatu on hieman taipuisa, joten Jasmin teki malliin hieman kerrostusta korostamaan hiuksen luonnollista taipuisuutta. Samalla leikattiin huonoja latvoja pois noin 10 sentin verran. Mariannan kasvojen piirteitä tuotiin myös esiin keventämällä etuosaa.

Värin ylläpitoon Jasmin suosittelee Mariannalle Four Reasonsin Color Maskia sävyssä champagne. Mariannalle kyseinen sävy toimii hyvin, sillä siinä on lämmin vivahde.

Color Maskin käytön tarve riippuu siitä miten usein hiuksia pesee, mutta optimaalinen käyttöväli on 3-5 pesun välein. On myös tärkeää pestä hiukset värjätyille hiuksille tarkoitetulla shampoolla, joka auttaa värin ylläpidossa. Liian tehokas shampoo voi kuluttaa väriä. Vaaleissa hiuksissa ylläpito on erityisen tärkeää sillä vaaleat sävyt kuluvat pesuissa herkästi. Vaalennetuille hiuksille lisäksi hoitavat ja rakennepaikkaavat tuotteet ovat erityisen tärkeitä. Hoitamiseen voi käyttää esimerkiksi O’rightin Recoffee-hiusöljyä,  ja K18-hoito on erittäin tehokas korjaamaan vaurioitunutta hiusta.

Jasmin suosittelee Mariannalle seuraavaa raidoitusta kolmen kuukauden päähän, jos tyvialue halutaan pitää vaaleana. Samalla huonoja latvoja voidaan siistiä. Mariannan raitojen pohjasävynä on hänen oma hiusvärinsä, ja Jasminin tekemät raidat tulevat kasvamaan ulos kauniisti, joten sitä useammin raitoja ei tarvitse tehdä. Jos Mariannalle olisi tehty esimerkiksi tummempi tyvi, niin käyntivälin tulisi olla hieman tiheämpi.

Kerrostettu leikkaus antaa mahdollisuuksia saada hiukset kotonakin asettumaan kivan näköisesti. Mallia voidaan suoristaa tai kihartaa raudalla, tai joskus jopa jättää kuivumaan luonnollisesti, ja hiukset näyttävät silti upealta. Marianna kertookin että tykkää siitä, ettei tukkaa niin paljoa tarvitse laittaa ja se toimii hyvin silti niinkin. Hän ihastui uusiin hiuksiinsa, ja sanoo, että väri on upea jota ei voi sanoin kuvailla, vaan se täytyy nähdä.

Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair

Mariannan lähtötilanne vaalealle lookille oli hyvä, sillä pohjalla oli jo valmiiksi vaaleaa, ja hänen tummennettu tyvensä vaaleni kauniisti. Jos toivot itsellesi tällaista lopputulosta ja lähtötilanteesi on tumma, se vaatii usein useamman käyntikerran jotta päästään tähän lopputulokseen. Ammattilainen osaa arvioida miten iso projekti on tulossa, ja suurissa vaalennustöissä ja muutoksissa varaammekin aina ensin konsultaation, jossa lähtötilanne ja toiveet voidaan käydä läpi yhdessä stylistin kanssa. Jos innostuit vaalennuksesta, konsultaation voit varata soittamalla salonkiin +358 (0) 9 626 670.

Hiukset Jasmin / The Q Hair Lounge

Meikki Piritta

Kuvat Sedin ja Liina

LISÄÄ AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

julkaistu 28 huhtikuun, 2021 Muuttujat,Blogi,leikkaukset,varit

Long bob toimii upeasti hattaraisissa kesän sävyissä

julkaistu 2 heinäkuun, 2014 Blogi,Pidennykset

Pidennykset kampanjahintaan

julkaistu 27 tammikuun, 2015 Kampaukset,Blogi

Vanhojentanssit – 5 helppoa kampausvinkkiä

julkaistu 22 toukokuun, 2015 Hiustenhoito,Blogi,hiustrendit,varit

Olaplex kuvakooste