Koronaviruksen aiheuttaman liikkumisen vähentymisen johdosta, haluamme tarjota mahdollisuuden hiustyylin etäkonsultaatioon videoyhteyden avulla stylistimme kanssa.
Etäkonsultaatiossa varaamme sinulle 60 minuuttia kahdenkeskeistä aikaa stylistimme kanssa. Konsultaatiossa paneudumme yksilöllisesti tarpeisiisi ja toiveisiisi. Kyse voi olla haave isommasta muutoksesta tai hillitymmästä tyylin päivityksestä. Konsultaatio on sekä naisille, että miehille.
Stylistimme kertoo ammatillisen näkemyksensä mikä sopisi juuri sinulle huomioiden kasvojen muodon, hiustesi pituuden, hiuslaadun ja ihosi sävyn sekä muut hiustyylin vaikuttavat seikat. Stylistimme jakavat näkemyksiään kuvien muodossa konsultaation aikana.
Konsultaatio on maksuton. Sen päätteeksi sinulla on halutessasi mahdollisuus varata aika suunnittelemaanne muutokseen haluamallesi ajalle.
Varattuasi ajan konsultaatioon saat sähköpostiin ohjeen etäyhteyden ottamiseen sovittuun aikaan. Stylistimme odottaa sinua silloin linjalla. Konsultaatioon osallistumista varten tarvitset internet yhteyden, sekä web kameralla varustetun tietokoneen tai iOS tai Android puhelimen.
Etäkonsultaatioajan voit varata soittamalla meille 0931544700
julkaistu 30 kesäkuun, 2020 Tuotteet,Hiustenhoito,Blogi
julkaistu 6 maaliskuun, 2015 varit,Hiustenhoito,Pidennykset,Blogi
julkaistu 4 joulukuun, 2018 Blogi,hiustrendit,varit
julkaistu 21 marraskuun, 2016 Blogi,Media