Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?
Oon kotoisin Helsingistä. Kiinnostus kauneusalaa kohtaan heräsi jo nuorena, ja peruskoulun jälkeen opiskelin kosmetologiksi. Koin kuitenkin palavaa intoa hiusten pariin, ja muutaman vuoden omia ja kavereiden hiuksia laiteltuani hain Unikaan, josta valmistuin parturi-kampaajaksi.
Mistä haet inspiraatiota?
Inspiroidun 60- ja 70-luvun country- ja rock-tähdistä, sekä elokuvista, ympärillä olevista ihmisistä ja tietty muiden kampaajien upeista töistä, niin liikkeessä kuin somessakin.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Viihdyn ihmisten seurassa, ja kampaajan työssä tapaa päivittäin erilaisia upeita tyyppejä. On siistiä päästä tekemään luovaa työtä ja nähdä oman kädenjäljen lisäksi asiakkaan ilo uusista hiuksista.
Minna palvelee asiakkaita suomeksi ja englanniksi.
Miten ajauduit alalle?
Minua kiinnosti jo lapsena kaikki kauneuteen ja muotiin liittyvä ja etenkin hiustenlaitto. Halusin myös aina sosiaalisen ja ihmisläheisen työn, joten ajauduin hiusalalle aika luonnollisesti.
Mistä haet inspiraatiota?
Inspiraatiota löydän ihmisistä ja kokemuksista, sosiaalisesta mediasta, koulutuksista sekä muodista.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Tykkään tehdä pehmeitä ja luonnollisia lopputuloksia erilaisilla raidoitus- ja värjäystekniikoilla. Rakastan myös uusien ihmisten tapaamista ja ihania aisakkaita! Myös se, että opin jatkuvasti jotain uutta on yksi suosikkiasioistani tällä alalla.
Elina palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.
Sedin Klapuh on monilahjakkuus, joka yhdistää hiusmuotoilun, valokuvauksen ja elokuvatyön saumattomaksi kokonaisuudeksi.
Hän on Q Hair -kampaamon taiteellinen johtaja ja yksi alan arvostetuimmista ammattilaisista Helsingissä. Sedinin kädenjälki näkyy niin asiakkaiden hiuksissa, valokuvissa kuin elokuvien hahmojen visuaalisessa ilmeessä.
Ura ja saavutukset
Sedin aloitti kampaajaopintonsa jo 16-vuotiaana ja on sittemmin hionut taitojaan monipuolisesti hiusalan huipulla. Hän on työskennellyt hiusosaston päällikkönä Suomen Huippumalli haussa -ohjelmassa, jossa hän loi upeita kampauksia ja peruukkeja muun muassa Bridgertonin ja Marie Antoinetten hengessä.
Elokuva-alalla Sedin on tehnyt vaikutuksen työllään Ohjus-elokuvassa, jossa hän vastasi pääroolissa esiintyneen Oona Airolan hahmon hiustyylin suunnittelusta ja toteutuksesta. Hänen panoksensa hahmojen visuaalisessa ilmeessä on herättänyt laajaa arvostusta.
Monipuolisuus ja inspiraatio
Valokuvaus on toinen Sedinin suurista intohimoista, ja hän käyttää taitojaan erityisesti Q Hairin markkinointimateriaalien luomiseen. Sedin hakee inspiraatiota ympäröivästä maailmasta ja seuraa tiiviisti alan uusia innovaatioita ja trendejä. Hänen töissään yhdistyvät luovuus, tarkkuus ja halu tuottaa iloa asiakkailleen.
Työskentelytapa ja arvot
Sedinille tärkeintä on asiakkaiden kanssa vuorovaikutus ja heidän yksilöllisten toiveidensa toteuttaminen. Hän uskoo, että jokaisella on oikeus löytää tyyli, joka heijastaa heidän persoonallisuuttaan ja saa heidät tuntemaan olonsa upeaksi.
Yhdistelmä luovuutta ja käytännön osaamista
Sedin Klapuhin ura on esimerkki siitä, miten intohimo ja monipuolinen osaaminen voivat yhdistyä ainutlaatuisella tavalla. Oli kyseessä asiakastyö, valokuvaus tai hahmosuunnittelu elokuvaan, Sedinin työn jälki on tunnistettavaa – ja unohtumatonta.
Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?
Olen asiakaslähtöinen ja rento nuori nainen, joka on Rovaniemeltä kotoisin. Kaikessa yksinkertaisuudessaan mie vaan päätin lähteä alalle. Opiskelin ja löysinkin tavan, jolla tykkään ilmaista itseäni. Siitä hetkestä alkaen olenkin kouluttautunut ahkerasti ja löytänyt oman tavan tehdä ja toteuttaa asioita.
Mistä haet inspiraatiota?
Inspiroidun kaikesta mitä näen ja koen, mutta eniten löydän inspiraatiota jokaisesta minun asiakkaastani.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Minua on aina kiehtonut, mitä asettelutapa ja pienet sävyerot voivat tehdä kokonaisuudelle sekä miten saada räätälöityä loistava lopputulos. Siinä tuleekin esille minun pikku perfektionismini. Tosi luonnolliset ja pehmeät värit tai todella vaaleat lopputulokset ovat minun juttuni. Erityisesti eri vaalennustekniikat ja niiden käyttäminen on vahvin osa-alueeni.
Kaisa palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.
Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?
Olen kotoisin Kouvolasta ja parturi-kampaaja on ollut lapsuuden haaveammattini.
Mistä haet inspiraatiosi?
Inspiraatiota haen työkavereista, somesta, katumuodista sekä jokaisesta asiakkaasta persoonana.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Eniten pidän työn vaihtelevuudesta ja asiakaskontakteista sekä siitä, että työn jälki näkyy välittömästi. Myös parantamalla asiakkaan ulkoista olemusta saan heidät iloisiksi ja se tuo iloa myös minulle.
Santeri palvelee asiakkaita suomeksi.
Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?
Olen syntynyt Kouvolassa. Tiesin jo yläasteella, että haluan kampaajaksi. Peruskoulun jälkeen kävin kampaamokoulun, ja sen jälkeen yksityisen meikki- ja maskeerauskoulun. Olenkin saanut toteuttaa unelmaani jo kahdenkymmenen vuoden ajan.
Mistä haet inspiraatiota?
Koska tämä ala elää aina uutta murroskautta, käyn säännöllisesti kouluttautumassa. Vidal Sassoon, Toni&Guy, KC professional ja Wella muutamia mainitakseni. Instagramista ja Youtubesta löytyy aina jotain uutta innoitusta. Myös työkavereilta saa aina inspiraation johonkin uuteen.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Eniten saan voimaa tämän työn monipuolisuudesta. Kaikki kokemukset asiakkaiden kanssa ovat aina erilaisia. Pidän erityisesti laajojen leikkaus- sekä värjäystekniikoiden vaihtelevuudesta. Asiakastyö itsessään on todella palkitsevaa.
Inka palvelee asiakkaita suomeksi.
Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?
Olen kotoisin Helsingistä ja ajauduin alalle koska olen luonteeltani taiteellinen ja tämä ammatti tukee sitä. Opiskelin alaa Unikassa Helsingissä.
Mistä haet inspiraatiota?
Inspiraatiota minulle antaa työpaikkani Q Hair, koulutukset ja ulkomailta tulevat kouluttajat. Inspiroivaa on myös tehdä erilaisia tekniikoita ja saada niiden kautta upeita lopputuloksia aikaiseksi asiakkaille.
Mistä pidät eniten työssäsi?
Työssäni pidän eniten asiakaskontakteista ja siitä, miten paljon saan ihmisten kautta iloa ja opin uusia asioita. Ihan pienelläkin muutoksella saa asiakkaalle iloisen mielen, kuten tyven värjäämisellä tai sentinkin leikkaamisella.
Emilia palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.