Koronavirus on vaikuttanut suuresti hiusalan ammattilaisiin sekä asiakkaisiin. Maskeja ja käsidesiä on käytetty jo kyllästymiseen saakka, mutta huolehditaanhan jatkossakin toisistamme ja jaksetaan pitää toivoa yllä.
Meille Q Hairissa tärkeintä on asiakkaidemme sekä henkilökuntamme turvallisuus, ja viranomaisten ohjeita noudattamalla ja turvallisuusasioita ennakoimalla olemme saaneet asiakkailtamme runsaasti hyvää palautetta ja kiitosta. Kiitos kaikille palautteista ja vaivannäöstä, luemme aina jokaisen.
Postauksen lopusta pääset lukemaan millaisia kommentteja asiakkaamme ovat antaneet meille käyntinsä jälkeen!
Ahh, kevätaurinko on saapunut ja niin ikään Q Hairin toimintaohjeet ovat kokeneet jo tovi sitten keväisen päivityksen. Olemme karsineet asiakaspaikkoja ja pystyttäneet pleksejä pesupaikkojen väleihin. Saavuthan salonkiin yksin ja maski kasvoillasi, muista käsienpesu sekä hyvä mieli. Maskin puuttuessa tarjoamme sinulle kertakäyttöisen maskin käyntisi ajaksi. Jos sinun ei ole terveydellisistä syistä mahdollista käyttää maskia, soita meille, jotta voimme löytää sinulle ajan jolloin salongissa ei ole muita asiakkaita.
Meiltä löytyy erikoiskahveja sekä laaja valikoima erilaisia teevaihtoehtoja. Värin tai hoidon vaikutusajalla saat riisua maskin ja nauttia hetkestä. Meillä käydessäsi turvavälit toteutuvat. Muista käsien desinfiointi ennen kun uppoudut lehtien ihmeelliseen maailmaan.
Tulethan meille vain terveenä. Palatessasi ulkomailta muistathan noudattaa viranomaisten ajantasaisia ohjeita ennen kuin tulet meille.
Kuvien alta löydät asiakkaidemme kokemuksia turvatoimistamme.
“Aina ammattitaitoinen henkilökunta ja tervetullut ilmapiiri. Henkilökunta sekä asiakkaat käyttävät maskia. Hygienia kunnossa.”
“Kampaaja oli kuunteleva, osaava ja mukava. Liikkeessä oli huomioitu hyvin korona-ajan tuomat hygieniatarpeet ja turvavälit muihin asiakkaisiin, mikä teki käynnistä turvallisen tuntuisen.”
“Palvelu oli erittäin osaavaa ja kaikin puolin jäi mukava fiilis käynnistä. Covid-turvatoimet ja niistä tiedotus sähköpostitse oli toteutettu huolellisesti. En ole koskaan ollut näin tyytyväinen minun hiuksiini!”
“Asiantunteva ja hyvä palvelu. Aikataulu piti useista toimenpiteistä huolimatta ja lopputulos oli erinomainen. Riittävät turvavälit ja maskit niin kampaajilla kuin asiakkaillakin.”
“Erinomainen palvelu ja osaaminen. Viihtyisä ja siisti ympäristö.”
“Tilat olivat siistit, viihtyisät. Musiikki ja pesupaikan hierontatuoli ihastuttivat. Samoin kahvi/tee tarjoilu.”
“Paikka oli tosi siisti. Selkeästi ovat valmistautuneet ruuhka-aikoihin, ja tän tilanteen vuoksi pystyy pitää etäisyyttä muihin asiakkaisiin.”
“Palvelu oli erinomaista. Jälki laadukas ja näin korona-aikana oli turvallinen olo.”
“Loistavaa palvelua, kampaaja erittäin ammattitaitoinen. Koronan aikana turvallinen käynti. Asiakkaasta ja tiloista pidetään hyvää huolta. Kiitos siitä!”
“Erinomainen, ystävällinen palvelu. Asiakas tuntee olevansa hyvissä käsissä ja lopputulos on täydellinen. Korona varotoimet toteutettu esimerkillisesti. Suosittelen lämpimästi.”
“Ammattimaista toimintaa, miellyttävä ja rento henkilökunta, siistit ja tyylikkäät tilat. Tuli tunne, että asiakkaasta huolehditaan; ne pienet asiat, kuten tarjottu kahvi, mandariinit ja välipalakeksit, kaikki tervehtivät jne. Näin korona-aikana hyvin ja silti luontevasti huolehdittu kaikista koronaan liittyvistä toimenpiteistä, joten oli “turvallinen”olo olla asiakkaana. Kampaaja kuunteli asiakkaan toiveita ja kertoi oman näkemyksensä, mistä pidin. Saitte uuden vakiasiakkaan. ”
”Mahtava paikka! Covid-ajan säädökset hienosti käytössä. Palvelu ystävällistä.
Ja mikä parasta, täydellisillä hiuksilla kotiin!!”
“Todella hyvää ja ystävällistä. Henkilökunta ottaa huomioon heti kampaamoon tullessa ja vaikuttaa iloiselta. Tulee tervetullut olo. Tämän lisäksi osaaminen on ammattitaitoista ja mielipiteisiinsä saa vastakaikua ja vastauksia. Joka käynnillä saa jotain uutta informaatiota, olen huomannut! Ja sitä on ammattitaito. Korona-aika on huomioitu asianmukaisella tavalla ja maskit ovat käytössä. Lisäksi isot ja väljät tilat takaavat hajaantumisen ja turvavälit muihin asiakkaisiin. Hyvä, että tämä on mahdollista. Kiitos teille!”
”Odotuksissani lopputuloksesta en ole koskaan pettynyt – päinvastoin. Olen saanut vinkkejä, miten tyyliä voi päivittää tähän päivään! Kiitos! Työ on koko päivä jaloilla oloa näillä ammattilaisilla, niin hattua nostan, kuinka aurinkoinen hymy ja nyökkäys minulle suodaan heti ovesta tultuani. Näinä vaikeina aikoina toivon tsemppiä kovasti koko henkilökunnalle! Olen lisäksi tyytyväinen, kuinka hyvin noudatetaan korona-ohjeita.”
”Olipa taas kohokohta näin korona-ankeuden aikana, kun kävin teillä. Siis uusi väri hiuksiin onnistui yli odotusten ja ihailen ammattitaitoanne, sekä että sanotte suoraaan, mikä voisi sopia asiakkaalle. Kiitos jälleen kerran!”
”Täyden kympin arvoinen kampaaja sekä mukavat tilat. Hyvin huomioitu myös maskit ja desinfiointi!”
Q Hair Albertinkatu +358 9 31 577 555
Q Hair Kortteli +358 9 31544700
Q Hair Malminrinne +358 9 2525 1100
Q Hair Runeberginkatu +358 (0) 9 626 670
Teksti Jasmin
Kuvat Sedin ja Liina
publish March 19, 2020 Blogi,hiustrendit,leikkaukset,Miesten hiustrendit
publish November 10, 2016 Media,Blogi,Yleinen,Hiustenhoito,Kampaukset,hiustrendit
publish September 2, 2020 varit,hiustrendit,leikkaukset
publish October 4, 2022 varit,hiustrendit,leikkaukset,Trendit