Logo
publish September 1, 2016 Blogi,Hiustenhoito

Kesällä aurinko, uv-säteily, lämpö ja  meriveden suolaisuus kuivattavat hiuksia. Hiukset hapsottavat aurinkopäivien jälkeen, koska aurinko muuttaa ne karheiksi ja huokoisiksi. Vesi ja tuuli lisäävät haurautta. Kuivat ja hauraat hiukset katkeilevat helpommin, mikä lisää hapsuisuutta entisestään.

Auringon aiheuttamat vauriot hiuksissa johtuvat luonnollisen kosteuden karkaamisesta. Siksi suojaaminen ja kosteuttaminen ovat ensisijaisen tärkeitä. Jo pelkkä kosteuttava hoito voi kirkastaa kulahtanutta väriä hiuksissa huomattavasti. Hiusnaamiolla voi paikata ja parantaa hiusten rakennetta ja kosteusvajetta. Monet naamiot sisältävät keratiinia, joka on hiusten luonnollinen rakennusaine ja kiiltävien ja pehmeiden hiusten perusta.

Kosteutta voi lisätä myös erilaisilla öljyillä. Jos kuitenkin vaikuttaa siltä, etteivät nekään auta ja hiukset tuntuvat edelleen kuivilta, kannattaa hyödyntää kampaamoissa tehtäviä jälleenrakentavia hoitoja. Erityisesti suosittelemme Olaplexia, joka paikkaa hiuksen rakennetta äärimmäisen hyvin.

Jos hiusväri on menettänyt parhaan teränsä ja kampaamokäyntiin on vielä aikaa, värinaamio on kätevä tapa freesata haalistunutta väriä. Runsaspigmenttinen naamio taikoo väriin uutta hehkua jo yhdellä käsittelykerralla.

Kesällä on hyvä päivittää kotihoitotuotteet kosteuttaviin sekä värin kestoa pidentäviin tuotteisiin. Parasta hoitoa ylikasvaneelle hiusmallille, sekä takkuisille latvoille on hyvien hiusten- ja hiuspohjatuotteiden lisäksi hiusten leikkaaminen.

Konsultoi kampaajaasi rohkeasti oikean vaihtoehdon löytämiseksi hiustesi parhaaksi.

Vappu Varjoranta / Heidi Koskinen

LISÄÄ AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

publish August 20, 2019 Blogi,Kampaukset,Meikki

Kampauksia, kakkua ja kukkia

  • 0
  • 0
  • Share

publish June 30, 2017 Hiustenhoito

Q Hair verkkokaupasta toimitusmaksu 0€ koko heinäkuun

  • 0
  • 0
  • Share

publish July 13, 2018 varit,leikkaukset,Blogi,Muuttujat

Tanssija sai muutoksessa hempeän pastellinväriset hiukset

  • 0
  • 0
  • Share

publish December 8, 2014 varit,leikkaukset,Blogi,Yleinen

Uusi vuosi, uudet hiukset

  • 0
  • 0
  • Share