Logo
publish November 27, 2020 varit,leikkaukset,Muuttujat

Camilla on käynyt QHairissa asiakkaana ensimmäisen kerran yli 10 vuotta sitten. Hän ei ole koskaan uskaltautunut kovin suuriin muutoksiin, vaan hiusten väriä ja leikkausta on aina lähinnä vain raikastettu. Runeberginkadun salongissa työskentelevä Adelina saa Camillalta vapaat kädet muutokselle. Ainoana ehtona on, että hiukset täytyy saada kiinni. Camillan työ rahoitusalan johtotehtävissä luo myös omat rajoituksensa muutokselle ja tukan täytyy pysyä suht konservatiivisena. Toisaalta kauniisti leikatuilla ja värjätyillä hiuksilla saa aikaan huolitellun lookin myös casual fridayna. Camilla kertoo olevansa aamuisin melko kiireinen, joten hiuksissa helppous on valttia. Trendikäs ranskalainen polkka voisi olla juuri Camillalle sopiva vaihtoehto.

Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair

Adelina tavoittelee hiuksiin ryhdikkyyttä, tyylikkyyttä ja tummaa yleisilmettä. Tyveen hän tekee Camillan oman tummuisen värin, jolla saadaan aikaan pehmeää kontrastia. Latvoihin hienoista balayagea ja kirkkautta kasvojen ympärille. Tyven ja latvojen välille jää vain hyvin pieni kontrasti.

Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair
Q-hair

Camillan hiukset Adelina / QHair Runeberginkatu

Meikki Piritta Liukko

Kuvat Sedin Klapuh ja Liina Caselius

LISÄÄ AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

publish September 26, 2022 Tiimi,varit,leikkaukset,Blogi

Huippumalli haussa -kilpailijoiden makeover-päivä The Q Hair Loungessa

publish October 19, 2021 hiustrendit,Uncategorized,Media,Blogi,Yleinen,Tiimi,Trendit

Q Hair lanseeraa 1.11.2021 uudenlaisen salongin lounge-konseptilla Kampin ytimessä, osoitteessa Runeberginkatu 4

publish December 6, 2016 leikkaukset,Blogi,Yleinen,varit

Suvin omin sanoin – elämä navetasta estradeille on alkanut!