Logo
julkaistu 14 huhtikuun, 2020 Meikki,Meikkitrendit,Trendit

Nyt on aika ottaa esiin kirkkaimmat luomiväripalettisi, sillä kevään ja kesän 2020 meikkitrendeissä värit ovat vahvasti esillä. Neon- ja pastellisävyt hallitsivat New Yorkin, Lontoon, Milanon ja Pariisin muotinäytöksiä. Räväkkyys ei loppunut väreihin vaan meikeissä näkyi myös muun muassa ihoon liimattavia kristalleja. Meikkien lisäksi voit fiilistellä esimerkiksi kevään ja kesän 2020 hiusasustetrendejä täällä.

Mitä taas tulee ihoon, niin kesällä 2020 nähdään paljon luonnollista, hiukan kiiltävää ihoa viimeistelyissä. Nyt saa kesän kuumuus näkyä myös iholla, contourit voit laittaa odottamaan seuraavaa tulemista.

Tutustu kattavaan valikoimaan erilaisia meikkivinkkejä tälle keväälle ja kesälle. Muistetaan taas vanha sääntö, kaikkea ei tarvitse ottaa niin kirjaimellisesti, vaan näistä on hyvä soveltaa omien mieltymysten mukainen meikki.

1. Täydellinen iho

Aikaisempina vuosina meikkitaiteilijat ovat jättäneet peite- ja meikkivoiteet taakseen, mutta nyt asia on toisin, sillä ihon sävyjä tasoittavat tuotteet ovat palanneet. Hienovaraisesti tasoitetun ihon saat aikaan laittamalla vain ohuen kerroksen meikkivoidetta ja muutaman tipan peitevoidetta, jos on tarvis.

Muglerin & Oscar de la Rentan mallien ihot olivat täydellisiä, kiitos kuuluu luonnolliselle ihomeikille, joka oli toteutettu hitusella meikkivoidetta ja ripauksella hohtavaa korostusväriä.

Q-hair

2. Pinkki poskipuna

Sipaisu pinkkiä poskipunaa, siinä yksi kevään 2020 helpoimmista meikkilookeista. Persikan sävyä ei näkynyt muotinäytöksissä ollenkaan, kun taas neutraali ruusunpunainen ja viileät pinkit olivat avainasemassa mallien poskilla. Ne antoivat malleille raikkaat, nuorekkaat kasvot.

Vaaleanpunainen poskipuna oli Hermésin näytöksen meikkien keskipiste, se oli laitettu poskille antaen pyöreän vaikutelman. Pinkki poskipuna oli yhdistetty luonnolliseen ihoon myös Michael Korsilla. Aigner yhdisti upeasti roosan poskipunan samanväriseen huulipunaan, luoden yhtenäisen tyylin.

Q-hair

3. Kosteutettu iho

Terve, kosteutettu iho on trendi, joka ei ole menossa mihinkään ihan heti. Se on helppo toteuttaa meikkinä laittamalla kosteusvoiteeseen muutama tippa meikkivoidetta. Jos ihosi on todella kuiva, voit lisätä myös hiukan vaseliinia, niin varmasti onnistut luomaan tämän meikkipohjan. Tämä raikas lookki sopii erityisesti keväälle ja kesälle, kun on lämpimämpää.

Michael Kors luotti totaalisen luonnolliseen meikkiin kaikilla osa-alueilla. Hänen malleillaan ei ollut ripsiväriä ja kulmakarvatkin olivat hyvin luonnolliset. Chromatin meikkitaiteilijat toteuttivat kosteutettun ihon, mutta luomivärit olivat näyttäviä.

Q-hair

4. Poskipuna luomiväriksi

Poskipunan ja luomivärin välinen raja on nyt hämärä. Tästä trendistä on helppo tehdä fantastinen look. Tämän tekniikan juuret ovat kaukana historiassa kiinalaisessa oopperassa, joka alkoi Ming Dynastian aikana. Nyt se on tuotu 2020-luvulle.

Alberta Ferrettin näytöksen meikki on hyvä esimerkki tästä upeasta tyylistä, sen voi siis tehdä hyvin tyylikkäästi ja hillitysti. Jason Wu taas lisäsi meikkiin hiukan keltaista, joka teki siitä hyvinkin mielenkiintoisen.

Q-hair

5. Moniväriset pastelliluomivärit

Jos neonvärit eivät puhuttele sinua, mutta haluaisit silti vähän väriä meikkiisi, silloin tämä monivärinen pastelliluomivärityyli voisi olla sinulle sopiva. Se onkin tämän sesongin yksi tärkeimmistä trendeistä.

Christian Siriano käytti mallien meikeissä akvarellimaista sinistä ja lilaa luomiväriä, ne olivat levitetty dramaattisesti kulmakarvojenkin ylitse. Cividini luotti samoihin väreihin mutta toteutus oli herkempi ja unenomainen.

Q-hair

6. Neonluomivärit

80-luku ei ole tulossa totaalisesti takaisin, mutta jotenkin neonvärit ovat löytäneet itsensä vuoden 2020 kevään ja kesän meikkitrendeihin. Tee koko silmämeikki neonluomivärillä, yhdistä sitä muihin sävyihin tai käytä sitä tuomaan efektejä meikkiisi. Nämä kaikki tyylit olivat edustettuina tänä keväänä muotinäytöksissä.
Helmut Langin neontyyli on ihan toteutettavissa. Mallien silmämeikki oli joko neonpinkki tai neonvihreä, ja siinä oli vain leveä rajaus luomella. Nicole Millerin luomivärityyli voisi olla nimeltään ”neonauringonlasku”, siinä oli käytetty keltaista ja punaista neonluomiväriä.

Q-hair
Q-hair

7. Glitter

Sotkuisia glittermeikkejä näkyi aika paljon kevään 2020 muotinäytöksissä ja siitä tulikin yksi sesongin trendeistä. Tästä meikkityylistä sai auttamatta grunge- ja glamourtunnelman.
Muutamilla Off -White -näytöksen malleilla kuten Gigi Hadidilla näkyi glitteriä, mutta vain silmien ja nenän välissä. Tämä look erottuikin hyvin muista versioista. Glitteriä ei säästelty House of Hollandin näytöksessä. Sotkuinen silmämeikki oli toteutettu violetilla ja limenvihreällä luomiväreillä, joiden päälle oli liimattu glitteriä tuomaan säihkettä.

Q-hair

8. Mustat paksut rajaukset

Tämä on yksi kesän 2020 meikkisuuntauksista, joka ei tarjoa tilaa hienostuneisuudelle. Laita superpaksu musta rajaus joko ala- tai yläripsien tyveen tai väritä mustalla koko luomi, tässä vain muutama idea mainitaksemme.
Halpernin mallien silmämeikki oli hyvin rockhenkinen. Mustaa väriä oli laitettu paksusti koko luomelle, ulkokulmasta se oli pyöreä eikä tavanomaisen kissamainen. Kaiken päälle oli laitettu vielä mustaa glitteriä tuomaan galaktista fiilistä. Ashish muotimerkin mallien grungemeikki toteutettiin yksinkertaisen villillä alarajauksella.

Q-hair

9. Vaalennetut kulmakarvat

Valkaistuissa kulmakarvoissa on jotain, joka saa mallin näyttämään kuin hän olisi tullut toisesta maailmasta, jopa hieman pelottavalta. Rick Owens on käyttänyt tätä tyyliä jo kahtena vuotena peräkkäin muotinäytöksissään. Hän on halunnut luoda avaruusoliomaisen tyylin malleilleen ja se luonnistuu helpoiten juuri näillä vaaleilla melkein näkymättömillä kulmakarvoilla. Sies Marjan sekoitti upeasti kaksi tämän kevään trendiä, vaalennetut kulmakarvat ja poskipunan käytön myös luomilla.

Valkaistuissa kulmakarvoissa on jotain, joka saa mallin näyttämään kuin hän olisi tullut toisesta maailmasta tai jopa hieman pelottavalta. Rick Owens on käyttänyt tätä tyyliä jo kahtena vuotena peräkkäin muotinäytöksissään. Hän on halunnut luoda avaruusoliomaisen tyylin malleilleen ja se luonnistuu helpoiten juuri näillä vaaleilla melkein näkymättömillä kulmakarvoilla. Sies Marjan sekoitti upeasti kaksi tämän kevään trendiä, vaalennetut kulmakarvat ja poskipunan käytön myös luomilla.

Q-hair

10. Kiiltävät huulet

Herkullinen kiilto huulille on tullut takaisin, se siirtää mattahuulipunat kahden vuoden siirtymävaiheen jälkeen takaisin meikkipakkiin. Huulikiilto on virallisesti nyt vuoden 2020 meikkitrendi. Anna Suin ja Balmainin mallien huulien väriä paranneltiin vain huulikiillolla, ne olivatkin hyvin luonnolliset ja ruusuiset. Margues Almeida oli valinnut rohkean mustan huulipunan, joka kiilsi kuin peili.

Q-hair

11. Punaiset huulet

Voidaanko punaisia huulia pitää yhtenä tämän kevään meikkitrendeistä, kun punainen on niin ajaton väri huulipunissa? Ei sillä ole merkitystä, merkitys on vain sillä, miten meikkitaiteilijat käyttivät tätä tyylikästä sävyä catwalkeilla. Suurin osa punahuulisten mallien meikeistä olivat hyvin luonnollisia melkein meikittömiä kuten muotitalojen Prabal Gurung ja Badgley Mischka tyyliin.

Q-hair

12. Viininpunaiset huulet

Jos mielesi tekee kuitenkin jotain hiukan tummempaa huulipunaa, niin olet varmasti iloinen, sillä kevään 2020 meikkitrendeihin lukeutuu viininpunainen huulipuna. Ei enää 90-luvun tyylisiä ruskean sävyisiä huulipunia, kuten kastanjaa. Muutamilla Jil Sanderin malleilla oli muuten nudelook, paitsi huulet olivat punattu viininpunaisella punalla, se teki meikistä dramaattisen. Tummimmat huulet olivat Max Maran malleilla, meikkitaiteilija Tom Pecheux käytti heille erittäin syvää Bordeaux’n punaista, joka näytti joillain malleilla melkein mustalta.

Q-hair

13. Kristallit

Nämä kasvoihin liimattavat kristallit ansaitsevat oman huomionsa. Antavathan ne omaa glamouria ja hienostuneisuutta tämän kevään 2020 meikkitrendeihin. Muotinäytösten lavoilla ne saattoivat olla hiukan yliampuvia mutta pienesti ja tyylillä, nämä kiteet tuovat säihkettä juhlameikkiin ihan jokaiselle. Marc Jacobs halusi luoda avantgardisen lookin malleilleen meikissä. Voimakaan vihreän luomivärin päälle oli liimattu punaisia pieniä kristalleja, kuin sadepisaroita. Dries van Noten käytti helmiä elävöittämään muuten neutraalia meikkiä. Anna Suin malleilla oli vain yksi helmi ja se olikin upea yksityiskohta, oikea katseenvangitsija.

Q-hair

LISÄÄ AIHEESEEN LIITTYVÄÄ:

julkaistu 8 joulukuun, 2015 varit,leikkaukset,Blogi,Hiustenhoito

Uusi vuosi – uusi lookki

  • 0
  • 0
  • Share

julkaistu 4 syyskuun, 2018 hiustrendit,Blogi,Trendit

Hiustrendit 2018 – 2019 syksy / talvi

  • 0
  • 0
  • Share

julkaistu 8 syyskuun, 2017 varit,hiustrendit,leikkaukset,Blogi,Kampaukset

Yrittäjän syksyinen muutos

  • 0
  • 0
  • Share

julkaistu 4 toukokuun, 2016 hiustrendit,Blogi,Kampaukset,Meikki

Häät 2016

  • 0
  • 0
  • Share