fbpx
Logo
Amanda uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Amanda

Stylist

Kuka olet? Kerro vähän itsestäsi.

Olen Amanda ja olen syntynyt ja kasvanut Norjassa, mutta isäni on kotoisin Suomesta. Kun päätin muuttaa ulkomaille, tiesin että Suomi on se paikka, jossa olen tuntenut oloni kaikkein kotoisimmaksi.

Miten ajauduit alalle?

Olen tiennyt haluavani olla hiusmuotoilija jo 5-vuotiaasta asti. Rakastin käydä kampaajalla ja yritin aina letittää ja laittaa ystävieni hiuksia. 🫶

Mistä haet inspiraatiota?

Löydän kaikkialta; sosiaalisesta mediasta, elokuvista ja muilta hiusmuotoilijoilta.

Mistä pidän eniten työssäni ja mitkä ovat vahvuutesi?

Työn monipuolisuus on mielestäni hienointa alallamme. Olen erikoistunut vaaleisiin hiuksiin ja erilaisiin vaalennustekniikoihin; raidoitus, balayage ja air touch. Olen työskennellyt hiusmuotoilijana kahdeksan vuotta, ja se tuntuu edelleen enemmän harrastukselta kuin työltä.

Amanda palvelee asiakkaitaan norjaksi, ruotsiksi ja englanniksi.

Fanny uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Fanny

Stylist

Miten ajauduit alalle? 

Nuoresta asti olen ollut kiinnostunut alasta ja oli ihan selkeä päätös suoraan peruskoulun jälkeen. 

Mistä haet inspiraatiota? 

Seuraan paljon ympärilläni olevia ihmisiä erilaisissa ympäristöissä. Somessa seuraan paljon tunnettujen henkilöiden lookkeja punaisilla matoilla ja arjessa ja meidän alan kollegoiden töistä saan ehdottomasti myös paljon inspiraatiota. 

Mistä pidän eniten työssäni ja vahvuudet? 

Pidän erilaisten ihmisten kohtaamisesta. Ehdottomasti palkitsevinta on kun saan kohotettua asiakkaan itsetuntoa ja hyvän fiiliksen kokonaisvaltaisesti.  

Vahvuuksiani on räväkämmät lyhyet mallit sekä värit ja sitten toisaalta myös pitkät vaaleat asiakkaat. Miesten parturitöitä teen myös paljon. 

Fanny palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi. 

Roni uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Roni

Stylist

Miten ajauduit alalle?

Valmistuttuani lukiosta jäin kaipaamaan käytännönläheistä ja luovaa työtä. Olin haaveilut jo aikaisemmin hiusalasta ja päätin muuttaa Helsinkiin sekä hakea mukaan Unikan kampaamokouluun. 

Mistä haet inspiraatiota? 

Olen esteetikko joka inspiroituu ympäristöstään. Suurimman inspiraation löydän muodista, trendeistä sekä ihmisistä.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Työssäni pidän eniten värjäyksistä sekä vaalennuksista. Olivatpa ne sitten kirkkaita vaaleita, räiskyviä värejä tai täyteläisiä ja tummia. Hiustenleikkaamisessa pidän pitkistä sekä lyhyistä malleista, mutta omaksi vahvuudeksi koen pitkät hiukset sekä niiden pehmeän kerrostaminen.

Roni palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.

Siiri uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Siiri

Junior Stylist

Kuka olet? Kerro vähän itsestäsi.
Olen muuttanut Joensuusta pääkaupunkiseudulle vuonna 2015. Aiemmalta ammatiltani olen merkonomi ja valmistuin pitkäaikaiseen haaveammattiini Unika kampaamokoulusta vuonna 2022. Olen ihmisläheinen ja rakastan tehdä työtä jossa näkee oman kädenjäljen.

Miten ajauduit alalle?
Olen yläkoulusta asti haaveillut parturi-kampaajan ammatista mutta vasta aikuisiällä uskaltauduin lähteä opiskelemaan alaa, ja en voisi olla tyytyväisempi päätökseeni!

Mistä haet inspiraatiota?
Haen inspiraatiota uusista trendeistä, sosiaalisesta mediasta ja kollegojen upeista töistä. Minua inspiroi myös erilaiset koulutukset, joissa voi oppia uusia tekniikoita ja tyylejä tehdä asioita.

Mistä pidän eniten työssäsi ja mitkä ovat vahvuutesi?
Pidän eniten olla ihmisten kanssa vuorovaikutuksessa ja toteuttaa heidän toiveitaan hiuksiin. Vahvuutenani on erilaiset raidotus ja vaalennustyöt. Parasta on tyytyväinen ja iloinen asiakas!

Kauan olet ollut alalla?
Vuodesta 2022.

Siiri palvelee asiakkaitaan suomeksi.

Sedin uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Sedin

Creative Director

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Monien mutkien kautta päädyin asumaan Helsinkiin. Pienenä poikana olin aina laittamassa kaikkien hiuksia ja siksi luonnollisesti lähdin jo 16-vuotiaana opiskelemaan alaa. Opiskelin myöhemmin myös valokuvaajaksi ja teenkin sitä salonkityöskentelyn ohella. Nämä kaksi työtä ovat loistava kombinaatio, ja kuvaankin paljon Q Hairille markkinointimateriaalia.

Mistä haet inspiraatiota? 

Haen sitä joka paikasta ympäriltäni. Seuraan tiiviisti mitä maailmalla tapahtuu ja rakastan kaikkia uusia innovaatioita mitä alalta löytyy ja mitä täällä tapahtuu.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Ei ole yhtä tiettyä suosikkia vaan rakastan tehdä kaikkea laajasti. Erityisesti pidän asiakkaiden kanssa vuorovaikutuksesta ja tuottaa heille iloa ja uuden tyylin.

 

Mikaela uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Mikaela

Senior Stylist

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Olen kotoisin Tampereelta ja olen aina ollut kiinnostunut hiuksista ja hiustenlaitosta, joten tuntui luonnolliselta suuntautua tälle alalle.

Mistä haet inspiraatiota?

Tällä hetkellä inspiroidun eniten sosiaalisesta mediasta, jossa on mahdollisuus seurata alan isoja nimiä ympäri maailmaa. Myös luonto ja sieltä löytyvät värit antavat minulle virikkeitä.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Työssäni pidän eniten värjäyksistä. Rakastan tehdä niitä laidasta laitaan, pehmeistä sävyistä kivoilla twisteillä aina räiskyviin väreihin. Jatkuva itsensä kehittäminen ja haastaminen ovat minulle tärkeitä asioita, toteutan niitä osallistumalla muun muassa erilaisiin hiusalan kilpailuihin.

Mikaela palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.

 

Leena uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Leena

Senior Stylist – Make Up Artist

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Olen kotoisin Oulusta ja kiinnostuin alasta seuratessani parhaan lapsuudenystäväni äidin työtä kampaajana.

Mistä haet inspiraatiota?

Inspiraatiota haen työhöni koko ajan muun muassa sosiaalisesta mediasta ja koulutuksista. Urheilu, terveys ja kauneus ovat lähellä sydäntäni ja sivutoimena teen myös Personal Trainerin töitä. Tämä auttaa minua luomaan kokonaisvaltaista hyvinvointia asiakkaille.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Työssäni pidän eniten auttamisesta hius- ja meikkipulmissa, sekä kauniiden asioiden luomisesta. Kampaus- ja meikkisetit ovat vahvuuksiani vaaleiden pitkien hiusten rinnalla. Teen mielelläni myös teippihiuspidennyksiä ja -tuuhennoksia.

Leena palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.

 

Hanna uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Hanna

Partner, Salon Owner – Salon Manager

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Asun Järvenpäässä ja ala tempaisi vahvasti mukaansa jo kouluaikana. Olen päässyt tekemään liiketyön lisäksi muun muassa näytöksiä, kuvauksia, tv:tä sekä olemaan mukana erilaisissa projekteissa. Myös kilpailumaailma on vienyt mukanaan. Kolme kansallista voittoa ovat tuoneet mukanaan myös kansainvälistä menestystä hiuskilpailuissa. Olen kisannut kansainvälisesti kahdesti Berliinissä ja viimeisimmäksi Lontoossa Wellan Trend Visionissa.

Mistä haet inspiraatiota?

Saan inspiraatiota kaikkialta ympäriltäni. Seuraan paljon sosiaalista mediaa ja muotivaikuttajia. Hiusmuoti muuttaa koko ajan vähän muotoaan ja sen seuraaminen on todella inspiroivaa!

Mistä pidät eniten työssäsi?

Rakastan liiketyötä ja työskennellä ihmisten parissa. Tykkään tehdä värjäyksiä ja erikoisalaani ovat luonnolliset värjäykset kivoilla nyansseilla. Mikään ei ole sen parempaa kun pääsee luomaan asiakkaalle sopivan, upean väri- ja leikkauskokonaisuuden. Teen myös kampauksia niin juhlaan kuin arkeen.

Hanna palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.

Erja uusimpia töitä Q-hairin instagramissa

Erja

Senior Stylist

Mistä olet kotoisin ja miten ajauduit alalle?

Olen kotoisin Suonenjoelta mansikkapitäjästä. Haave kampaajan ammatista tuli jo pienenä, saadessani auttaa äitini ystävää hänen kampaamossaan.

Mistä haet inspiraatiota? 

Olen ollut monessa mukana, muun muassa Tanssii Tähtien kanssa -ohjelmassa, teatteriesityksissä ja hiuskuvauksissa. Olen harrastanut myös hiuskilpailuja monta vuotta. Se on ollut hyvä mahdollisuus kehittyä, oppia ja saada inspiraatiota. Olen ollut onnekas, että olen päässyt edustamaan Suomea ympäri maailmaa.

Mistä pidät eniten työssäsi?

Viihdyn hyvin työssä missä saa olla ihmisten kanssa ja toteuttaa omaa luovuutta. Mikä on ihanampaa kuin nähdä tyytyväinen asiakas hymy huulilla.

Erja palvelee asiakkaita suomeksi sekä englanniksi.