Kevät ja kesä 2019 tarjoavat jännittäviä hiuskoristeita ja -asusteita. Muotisuunnittelijat & hiusstylistit ovat olleet uskaliaita ja leikkisiä suunnitellessaan tämän sesongin hiusasusteita. Niitä ovat muun muassa valtavat prinsessatiarat, värikkäät huivit, muhkeat hiuspannat ja paljon, paljon kukkia. Näytöslavojen trendejä olivat naisellisuus jopa hieman prinsessamaisuus, vastakohtana oli aina kesällä päätään nostava boheemi tyyli.
Toinen tyylisuunta, joka näkyi näytöslavoilla, oli naisellinen prinsessatyyli. Tämä luonnollisesti merkitsi sitä, että keskeisessä roolissa hiusasusteissa olivat tiarat. Ne olivat suuria, runsaita ja romanttisia. Uutta ideaa tiaratrendiin antoi Rick Owens uniikeilla minimalistisilla kruunuilla. Dolce & Gabbana luotti taas tavaramerkkiinsä eli kultaan ja värikkäisiin jalokiviin.
Huiveja käytettiin suurten muotitalojen näytöksissä kaikkialla, myös mallien hiuksissa. Niistä tulikin yksi kevään & kesän 2019 suurimmista tukkatrendeistä. Dolce & Gabbanan huivit olivat kääräisty pään ympärille ja sidottu kiinni juuri otsatukan yläpuolelle. Tästä tuli heti mieleen romanttinen Rockabilly-tyyli. Toinen ainutlaatuinen tapa käyttää huivia oli Atlein muotimerkillä. Heidän malliensa hiuksien palmikoihin oli kiedottu pitkä, värikäs silkkinen huivi, antamaan hiuksiin kolmiulotteisuutta ja väriä. Alexander Wang oli kietonut bandana -huivinsa mallien otsalle. Siitä tuli heti mieleen eräs Guns N’ Roses -yhtyeen laulaja.
Erilaisilla nauhoilla saadaan hiuksiin tyttömäistä tyyliä ilman, että menettää hienostuneisuutensa. Keväällä ja kesällä nähdään myös pieniä ja suuria rusetteja, ne on helppo toteuttaa niin pitkiin kuin lyhyisiinkin hiuksiin. Mustaa nauhaa käytettiin Emilia Wicksteadin muotinäytöksen mallien poninhäntien sitomiseen. Tämä tyyli sopii loistavasti yksinkertaisen tyylikkääseen pukeutumiseen. Rusetit olivat myös Miu Miu muotitalon keskeinen hiuskoriste. Kapeat mustat rusetit olivat eleettömän kauniita. Ryan Lon mallien kiharoille oli myös asettunut musta simppeli rusetti.
Kevät on kukkien aikaa, niiden huumaava tuoksu ja fantastiset värit hurmasivat tälläkin kertaa hiustaiteilijat. He eivät voineet vastustaa kukkien käyttöä hiuskoristeina, kuten eivät myöskään muotisuunnittelijat voineet välttää niiden käyttöä printteinä, applikointeina tai koruina näytöksissään.
Rodante käytti erikokoisia ruusuja, ne oli pujotettu lettien ja kiharoiden joukkoon sattumanvaraisesti. Dolce & Gabbana puolestaan oli tehnyt kukista arkkitehtuurisia mestariteoksia. Ne vaihtuivat kauniista vaaleanpunaisista ruusukruunuista aina erikoisiin viritelmiin, joissa ruusujen ja kukkien seassa saattoi ollakin yllättäen säilyketölkki.
Pitsi sekä harso ovat romanttisia mutta monipuolisia materiaaleja, joiden avulla suunnittelija kykenee näyttämään mallien naisellisuutta tai salaperäisyyttä. Pitsiä ja harsoja näkyikin monen näytöksen lavoilla, joten ne ovatkin sesongin trendikkäimpiä hiusasusteita. Marc Jacobsin teema oli kevään näytöksissä äärimmäinen romantiikka, joten harsomaiset hiuskoristeet sopivat tähän tyyliin loistavasti. Valkoinen harso oli kietaistu korkean poninhännän ympärille. Celine luotti mustaan ja malleilla oli pannat, joissa koristeena pitsiä ja harsoa. Harso peitti osittain myös mallien kasvoja.
Hiuspannat ovat taas täällä, ne ovat osa kevään 2019 hiuskoristetrendiä. Vaikka pannat yleensä mielletään nuorekkaisiin kampauksiin jopa tyttömäisiin, niin tämä vuosi on erilainen, sillä nyt niitä näkyi kaikilla ikään katsomatta. Jos haluat hiuspannan, joka erottuu muista, ota inspiraatiosi Pradan näytöksestä. Nämä muhkeat hiuspannat olivat kaikkea muuta kuin vaatimattomia, ne olivat futuristisia ja hiukan tiaramaisia. Niissä oli myös hitunen rock-henkisyyttä.
Saint Laurentin hiuspannat olivat retro-glamour-tyyliset. Ne olivat otsalla, juuri korvien yläpuolella, hyvin 70-luvun tyylin mukaisesti. Philosophyn malleilla pannat olivat samassa kohdassa mutta ne oli tehty valkoisesta paksusta punotusta köydestä. Simone Rochan hiuspannat olivat värin ja erilaisten tekstuurien räjähdys. Ne olivat koristeltu värikkäillä helmillä, jalokivillä ja höyhenillä. Tämä hiusasuste päässä ei jää takuulla seinäruusuksi juhlissa.
Näistä urheilullisista pannoista on tullut myös katu-uskottavia hiusasusteita. Ne toimivat samalla tavalla kuin urheillessa, pitävät hiukset yksinkertaisesti pois silmiltä. Christian Diorin mallit käyttivät mustia tai beigejä kaksinkertaisia hiuspantoja kevään 2019 näytöksessä. Pannat olivat joustavia ja niihin oli printattu tietenkin teksti Dior. Fila luotti tunnettuun klassisen sporttiseen tyyliinsä: valkoista, punaista ja sinistä yhdistettynä muutenkin urheilullisiin vaatteisiin.
Yksi kevään 2019 hiusasustetrendeistä oli pinnin ja korvakorun yhdistelmä. Siinä hämärtyy korujen ja hiusasusteiden välinen linja. Yksi koru onkin kaksi korua!
Zimmermannin asuste lähti lentoon, sillä siinä oli kultaiset linnut, jotka olivat kahlittu yhteen ketjulla. Toinen linnuista oli kiinni hiuksissa ja toinen korvassa. Versacella oli sama ajatus mutta lintujen sijaan oli käytetty värikkäitä kukkia.
Perinteisesti hiuspinnit ovat tarkoitettu käytettäväksi niin, että ne eivät saa näkyä. Kuten kampauksissa niiden tehtävä on pitää hiuksia kiinni toisissaan salaa. Nyt niiden kuuluukin näkyä, sillä ne ovat vuoden 2019 suurimpia hiusasustetrendejä. Mitä enemmän niitä on sen parempi, pätee tähän lookkiin oikein hyvin.
Mustat peruspinnit näyttivät hyvin grunge-tyylisiltä Cedric Charlierin näytöksessä. Hiustylistit olivat blondanneet mallien hiukset ja laittaneet muutamia pinnejä pystysuoraan vain toiselle puolelle päätä. Nonien mallien kultaiset pinnit näyttivät tyylikkäiltä ja taiteellisilta, koska niitä käytettiin päällekkäin muodostamaan geometrisiä kuvioita. Näin saatiin hiuksiin myös mohikaani -efekti.
Tämä on kuitenkin ehkä enemmän tekniikka- kuin hiusasustetrendi. Kevään/kesän 2019 näytöksissä nähtiin ainutlaatuisia materiaaleja sidottuna poninhäntien ympärille, pitämään ne kurissa sekä lisäämään kiinnostusta. Tähän vaaditaan erityinen osaaminen, että ne saadaan pysymään ja näyttämään upeilta.
Max Maran mallien poninhännät olivat kiedottu tiukasti nahkanauhaan, joka näytti hienostuneelta ja särmikkäältä. Ulla Johnsonin tyyli oli enemmän boheemi. Siinä materiaalina oli käytetty puuta ja hiuksetkin olivat paljon rennommin. Esteban Cortazarissan mallien tyyli oli futuristinen, poninhännän ympärille oli laitettu erinäköisiä ja kokoisia läpinäkyviä solkia ja pinnejä.
Kevään ja kesän 2019 hiusasusteet kuten kilpsit ja soljet antavat vapauden luovuudelle ja mielikuvitukselle. Ne innostavat luomaan upeita ja ennakkoluulottomia kampauksia. Dries Van Noten käytti värikkäitä höyheniä, kun taas Alberto Zambelli luotti minimalistiseen muotoiluun ja muoviin hiusklipseissään.
Klassisen ja vintage-tyylien faneille on aina Chanel, jonka ikoniseen logoon oli sujautettu musta samettinauha. Antonio Marrasin näytöksen malleilla oli hiuksissaan jättikokoisia perhosklipsejä kun taas Marco de Vincenzo luotti massiivisiin muovisiin klipseihin. Ashley Williamsin strassisoljessa luki yksinkertaisesti techno.
Kuvat: Livingly & Vogue
julkaistu 19 marraskuun, 2020 Blogi,Tiimi,Trendit,hiustrendit,varit
julkaistu 20 elokuun, 2019 Kampaukset,Meikki,Blogi
julkaistu 8 syyskuun, 2022 Blogi,Tiimi
julkaistu 19 maaliskuun, 2020 Miesten hiustrendit,hiustrendit,leikkaukset,Blogi